tiistai 14. huhtikuuta 2009

Ikä tuo arvokkuutta?

No ei ainakaan, jos koirasta on kyse! Vuoden 1997 mallistoon kuuluva papillon Roni ei todellakaan piittaa ikäänsä sidonnaisista stereotypioista, sillä äksyily ja epäluuloisuus ovat olleet aivan yhtä olennaisina perusluonteen osina kuin sekin, että turkin pesuun kuuluu eläytyä joka kerta äärimmäisellä hepulilla. On tästä joskus vauhdikkaita videotallenteitakin saatu ja ne ovatkin huomattavasti hupaisampia kuin valokuvat. Todella yllättävää sinänsä.

















On kai sanomattakin selvää, että näin hölmösti käyttäytyvä piski pelkää myös itseään pienempiä kissoja. Tyttökissoja. Juuri parhaillaan Roni roikkuu tuossa jalassani pyrkien syliin, koska Sinni olisi äsken halunnut vähän leikkiä. Ronihan ei tätä tietenkään ymmärrä, vaan kuvittelee joutuneensa juuri vähintäänkin röyhkeän murhayrityksen kohteeksi. Voi hyvää päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! :)