sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Maistuis varmaan sullekin?

On olemassa ihmisten silmin niin kovin arkisilta vaikuttavia asioita, joita pienet kissan aivot eivät yksinkertaisesti vain voi käsittää. Kuten esimerkiksi heijastavat ikkunapinnat. Niiden maailmaan on nyt Pätkiskin päässyt, kiitos uudehkon parvekkeelle sijoitetun kiipeilytelineen, joka mahdollistaa naapuruston pällistelyn entistä korkeammalta.





Niin, naapuruston, ikkunan takana häämöttävien herkullisten viherkasvien sekä omituisten kissojen, jotka tuijottavat äimistyneinä lasin takaa, mutta eivät kuitenkaan koskaan yritä lähestyä vastapuolta. Hyvin hämmentävää!






Siinä sitä olisi päivällistä kerrakseen, mutta kun se heijastava pinta on ikävästi nälkäisen suun ja virkistävän aterian välissä. Jopa sienet voisivat maistua, noin niin kuin kokeilumielessä!




Kaktusten piikit kuitenkin hieman epäilyttävät...




Ne saattaisivat pistää ikävästi ylähuuleen, mikä saisi isommankin katin parkumaan...




...joten pelkkä ajatuskin vetää kissan naaman nutturalle eikä ikkunan takainen tarjonta houkuttelekaan enää entiseen tapaan. Ei ainakaan seuraavan viiteen minuuttiin, kunnes aiemmat pohdinnat ovat vaipuneet unholaan ja kielletty vitriini herättää jälleen hajamielisen olennon huomion.




Makoisiltahan ne vesikupissa lilluvat rönsyliljan pistokkaat maistuisivat, ei siitä mihinkään pääse.

7 kommenttia:

  1. Ihana :-D Mä kerran yllätin meijän kisin ruokailemasta kaktuksella :(

    meilläkin on partsilla tuommone kiipeilyteline kissoille :))

    VastaaPoista
  2. Ihana! Pätkiksestä on aina niin suloisia kuvia täällä. Pätkis on ilmeilyn mestari;)

    VastaaPoista
  3. Laura, joo Sinni on kans kaktuksia maistellut, vaan ihme kyllä selvinny naarmuitta. Se on taitolaji se kaktusten syönti.:p

    - - -

    Villikissa, Pätkis on tosiaankin varsinainen naamailija.:D

    VastaaPoista
  4. Voi ei, mun on ihan pakko päästä hetimiten puristelemaan tuota ihanaa paksulaista, oon kyllä ihan Pätkis-fani:D Hihii, hoksasin teiän ikkunalaudalla hassulit ihmesienet:D:D

    VastaaPoista
  5. Ei kai tästä elämästä ilman sieniä voi selvitä. ;D

    PS. Voin mäkin ne synttärikahveet tarjota, et teretulemast vaan puristelu- ja kahvitteluhommiin!;)

    VastaaPoista
  6. Ei muuten maistu ja arvaas onko palvelusväki ihmeissään!?! Meillä on saanut tähän asti olla ihan kaikki rehut rauhassa - ainakin syönniltä *koputtaa puuta*

    Mutta Pätkiksellä tosiaan näyttää olevan menun suunnittelu käynnissä, mitähän sitä sitten maistaisi... ;D
    Hassunhauska kuvasarja taas - neiti on ilmiömäinen :)

    VastaaPoista
  7. Niin meilläkin pääasiasiassa, vaan lähes kaikkea pitää vähintäänkin maistaa, ennen kuin lakkaa kinnostamasta. Tosin sitten on niitäkin kasveja, joiden kanssa koitetaan onnea vähän väliä.:>

    Pätkiksen herkkua on muuten kiipeilytelineen vieressä pönöttävä muoviruusu, jota se yrittää sinnikkäästi nakertaa melkeinpä päivittäin.:D

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)