maanantai 24. toukokuuta 2010

Sateensuojassa

Kun sataa, on Karvahelvetissäkin pitkästä aikaa rauha maassa. Kukaan ei jaksa jahdata ketään eikä murista kellekään (tai no jos totta puhutaan, Pätkis kyllä jaksaa. Kaikille muille, paitsi ihmisille. Aina ja ikuisesti) ja jopa alle metrin päässä eri eläinlajista nukkuminen tuntuu luontevalta ratkaisulta.




Yllättävän luontevasti sujuu isommalta kissalta myös pöydällä nukkuminen ottaen huomioon sen, ettei sillä ole koskaan lupaa moiseen ollut... Jotenkin kummallisesti se on silti viime aikoina saanut pöydälläkin hengailla, sillä harvassa ovat ne paikat, joissa kissa pääsee lähelle ihmistä, mutta pysyy turvassa liian innokkaalta koiralta, koira kun kasvaa humisten ja ulottuukin kirsuineen jo melkoisen korkealle halutessaan. Näin siis vesitettiin jälleen yksi ankarasti kattien nuppeihin taottu kasvatussääntö ja toivotettiin karvaiset voileivät ja viherkasvit tervetulleiksi ruokapöytään...




Pätkis ja Caro eivät muuten ehkä sittenkään tule olemaan ikuisia verivihollisia, vaikka Pätkis tekeekin tutustumisesta äärimmäisen hankalaa niin villisti huitovin nyrkein kuin ankarasti sähisten ja mourutenkin. Noinkin lähekkäin nukkuminen on nimittäin jo iso erävoitto seurankipeälle koiralle matkalla kohti lajien välistä ystävyyttä, vaikka Pätkis ei mitään sellaista äärimmäisen säälittävää kuin välien lämpenemistä myönnäkään.




Sinni taasen nukkuu tänä sadepäivänä (jee, taas näitä hirmu jännittäviä kissa nukkuu -kuvia!) yksin toisessa huoneessa yhtenä pienenä karvakeränä nähden ehkä kenties unta tulevaisuudesta, jolloin se rohkaistuu niin, että voi käpertyä kerälle koiran kainaloon ja tuntea olonsa turvalliseksi siinäkin. Vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Toivottavasti pian on. Autuaan tietämättömästi nukkuvan koiran nuuskiminen on ainakin allekirjoittaneen mielestä hyvinkin lupaava merkki. ;)

2 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat taas karvapalleroista. Blogissani on muuten sulle ylläri ;)
    (se ei ole vanha kuva meistä Otto K:ssa)

    VastaaPoista
  2. Ahahahah! xD No ehkä mä sitte uskallan kurkata...

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)