torstai 3. helmikuuta 2011

Kato mua!

Turkasen unohdus! Tuli tuossa jokunen tovi sitten törmättyä aivan tuoreeseen haasteblogiin nimeltä Kuukauden koirakuvahaaste ja oli vakaa aikomus osallistua jo ihan siihen ensimmäiseen haasteeseen, vaan mokoma unohtui täysin. Nyt ei unohdu enää (älkää te muutkaan unohtako eli äkkiä osallistumaan siitä, hus! Tai no tsekatkaa tämä postaus sittenkin ensin loppuun...) ja niinpä "Kato mua" -haasteteema saa Karvahelvetissä tällaisen ilmenemismuodon:


Teemakuvan toivottiin esittävän "koiraa edustavimmillaan", vaan mitenkäs sellaisen kuvan valitset, kun se oma koira näyttää luonnollisesti aina todella edustavalta? No okei, ei ehkä silloin, kun se ryömii ahteri pystyssä pitkin lumihankea eilen nähtyjä jäniksenjälkiä etsien tai juoksee korvat luimussa karkuun huomattuani, että taas on käyty kylppärissä mutustelemassa vähän kissanpökäleitä (tapahtui viimeksi tänään ja saatoin vähän karjua). Valitsemassani kuvassa on kuitenkin kaksi kuvaajalle poseeraavaa saksanpaimenkoiraa, Caro ja Sisu, joten otoksen on aivan pakko olla äärimmäisen edustava, eikös?

10 kommenttia:

  1. Hyvä kuva=)Pitää itsekkin osallistua, tälläistä haasteblogia en ole aikaisemmin nähnytkään. Kaikki aikaisemmat koirakuva haasteblogit on lopettaneet:p

    VastaaPoista
  2. Juu mäkin törmäsin tohon aivan sattumalta. Tarpeeseen tuli, ku kerta kissaversiokin tommosesta haastejutusta on olemassa ja sehän on melkosen suosittu juttu kissanomistajien keskuudessa. :)

    VastaaPoista
  3. Niin tottakai pitää koirillekkin olla. Ei tuo halua hyväksyä mun viestejä, tai ei ne ainakaan tuonne ilmesty..:( Vai hyväksyykö blogin pitäjä ne ensin ja sit ne vasta ilmestyy..

    VastaaPoista
  4. Mullakin hylkäs ekan ja tokan kommentointiyrityksen, mut kolmannella meni viesti perille. Mikähän lie siinä mättää oikein... Jos ei onnistu se kommentointi, nii heitä ihmeessä blogin ylläpitäjälle sähköpostia aiheesta (oli kai siellä yhteystietoja jossain?).

    VastaaPoista
  5. Laitoin jo viis viestiä :D Ei onnaa ei.. Enkä löytänyt sähköpostiakaan. No kokeilla huomenna vielä onnistuuko=)

    VastaaPoista
  6. Siskolla oli aikanaan (pitkä) haka kylppärin ovessa. Ovi jäi raolleen niin, että kisu mahtui sisään, mutta koira jäi armottomasti ulkopuolelle. :) Tuli mieleen kun kirosit kakkaa popsivaa koiraa. :D

    VastaaPoista
  7. Semmonen haka vois kans olla kätevä, siis jos raaskis alkaa virittelemään sellasia oviin (eikö oikein tässä kämpässä raaski). Meillä ei oo enää ollu akuuttia ongelmaa ton kissankakkamässääjän suhteen, vaikka kylppärin ovi onkin kissojen vuoksi ihan roskisti raollaan, mut aina toisinaan (oisko kerran viikossa tai kahessa) se koiruus keksii, että ny vois taas maistua...ja sitte huudetaan, lujaa.:D

    VastaaPoista
  8. Kiva juttu toi kuvahaaste, pitääpä itsekkin osallistua.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)