perjantai 17. kesäkuuta 2011

Kesäpoika

Nyt on pakko hehkuttaa, sillä olo on niin helpottunut: Caron tulehtunut iho on käytännössä täydellisesti parantunut, jihuu! Homma hoitui siis sillä, että alussa puhdistimme vatsan desinfiointiaineella ja rasvasimme sen Bepanthenilla muutaman kerran päivässä, sekä kielsimme otusta nuolemasta/nypyttämästä itteään. Yksi ylimääärinen pesu ja kuivaus tehtiin myös joskaan siitä tuskin suurta apua oli, vatsa kun oli jo moneen kertaan aiemminkin rasvauksen yhteydessä putsattu.

Ois niinku vähän kuuma tässä hei.


Tarkoitushan oli hommata myös tötterö päähän koiran jatkuvaa vahtimista helpottamaan, mutta turhautuminen moisen kapineen metsästykseen iski jo parin kaupan jälkeen: tarjolla oli tötteröitä joko koossa suomenpystykorva taikka mammutti (ja vaikka Carolla onkin muuhun kroppaan nähden epätavallisen jykevä kaula, aivan mammuttikokoa se ei sentään ole). Niin tai sitten ei ollut tarjolla mitään. Näköjään pärjättiin ilmankin, toistaiseksi. Täytyy tässä varuilta silti se sopivakin tötterö metsästää, sitä kun aivan taatusti tullaan vielä jossain toisessa yhteydessä kaipailemaan eikä aina voi olla kotosalla koiran touhuja vahtimassa.

Tuu jo äläkä haaveile siellä sen kännykkäs kaa...


Ai miten niin mulla on pää aina vinossa?


Nämä kesäpoikakuvat otin kännykameralla pari päivää sitten, kun oltiin testaamassa uutta Flexiä (tämä aihe vaatii totisesti oman postauksensa, sen voin näin vannoutuneena Flexin vihaajana JA silti usean sellaisen omistajana todeta) ja matkalle sattui näin turkasen nätti kukkaniittymaisema. On tosiaan täytynyt keksiä korvaavaa tekemistä sen uimisen tilalle, koska ennen ei pulahdeta ennen kuin vatsa on näyttänyt hyvältä useamman päivän ajan.

Kato ny, oon ihan terve! Ei, se ei oo sama
asia kuin terve korvien välistä, ei.



Ei nyt lainkaan mennä siihen, että otus on muutaman kerran aivan vaivihkaa kesken metsäreissun juossut suoraan johonkin vesiojaan kastelemaan itteään, vaikka kuinka olen yrittänyt vihjailla ettei se nyt ole aivan soveliasta toimintaa (mm. kuiskaamalla viehkosti, että "TÄNNE SIELTÄ HETI PERKELE!!!"). Eihän niitä ojia lasketa, eihän? ;)

2 kommenttia:

  1. Hyviä uutisia.
    Miltä se muuten näyttäis, jos ihminenkin kallistaisi päänsä tuolla tavalla. Kokeillaanko? : )

    VastaaPoista
  2. Hyvää niskajumppaa se ainaki ois.:D

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)