maanantai 16. tammikuuta 2012

Lunta naamaan!

Tänään oli koiruuden kanssa ohjelmassa pitkä lenkki tuonne lähimetsään. Lähimetsään, jonka siimeksessä vaeltamalla pääsee muuten aika kauas kotoa, jos vaan jaksaa ja haluaa. :p Me pörnystettiin siellä parin tunnin edestä ja täytyy sanoa, että urakka se oli siinäkin, uutta luntakin kun tuli varsinkin paluumatkalla lisää suhteellisen rivakasti ja riittihän sitä siellä jo ennestään. Kertoilen reissusta lisää seuraavassa postauksessa, kunhan vaan saan kuvankäsittelyhommat purkitettua aiheen tiimoilta. Sitä ennen saatte katsella jokusen videon lenkkimme varrelta. :)


Svush! Svush!


Ja tälleen nälkä lähtee?


Epämääräistä hakuhommaa.


2 kommenttia:

  1. Uskallat potkia lunta. Meillä ei passaa. Pari kerta kokeiltuani tulin tähän tulokseen. Niiden parin kerran lopputulos kun oli noin 20 kg painavampi, sakemannin näköisellä ulokkeella varustettu kenkä..

    Teidän videoita on kiva katsella. Meillä ne on myös Caran suosiossa. Joskin vaikka tän viimeisen kohdalla se ensin kallisteli tuhinalle päätään ja kun kuului vihellys, lähti korvat niskassa olkkariin katsomaan, missä viheltää, mikä kumma se tuo oli!?! Niin pitikö tän rodun olla fiksu? =D

    VastaaPoista
  2. Ei meillä oo ollu epäselvyyttä koskaan, että mitenkä noita kenkäulokkeita hyväksytään: ei hyväksytä, piste. :p Tää on tullu selväksi Carollekin, joten potkiminen on varsin ulokkeetonta puuhaa näillä nurkilla, heh.

    Fiksuus on ehkä vähän kyseenalaista, myönnetään. Carokin meinaan menee höplään ton videovihellyksen suhteen joka kerta sen kuullessaan. Että fiksu? ;) Ja voi elämä, voin niin kuvitella Caran reaktion! Alkoi kauheesti naurattaa. :D

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)