keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Komeaa katseltavaa

Tänään eräällä oli tuo aivotoiminta jokseenkin kohdillaan ja dementia hallinnassa, eli kamera muistui mukaan päivälenkille lähdettäessä. Naksunamit tosin loppuivat kesken aivan liian aikaisessa vaiheessa (pitäähän nyt jonkin aina mönkään mennä, hei!), joten oli pakko rajoittaa reissun pituutta, ettei homma olisi mennyt aivan päin petäjää sen hihnakävelytreenin johdonmukaisuuden suhteen. Olihan meillä hätävarana nyörilelu mukana, kuten nykyään aina, vaan se on jo todettu, että sitä kun aikoo käyttää nakin sijaan palkkana, saa sanoa iloiset hyvästit sille johdonmukaisuudelle ja ennen kaikkea etenemisen rauhallisuudelle, hihnan toiseen päähän kun on yhtäkkiä koiran sijasta ilmestynyt jonkin sortin kaiken tieltään jyräävä uliseva hurrikaani... :D

Ei muuten voisi kyllä liikaa tätä paikallista keliä kehua, oli meinaan niin mieletön kevättalven auringonpaiste ja lenkkeilyyn sopiva pakkanen (suunnilleen -20 C), että hyvä, kun ei korviin saakka levinnyt virne naamalla talvinnut lumessa tarpoa. En näiden kuvien julkaisunkaan kanssa malta huomiseen saakka odotella, vaikka aiemmin tänään blogia päivitinkin, sillä eiköhän huomenna kuvailla jo uutta juttua samojen kelien ennusteiden mukaan jatkuessa. Tältä päivältä jäi myös juttuaihe myöhempään ajankohtaan, mutta siihen paneudutaan tosiaan toiste.


Älykköilme. :D

Lumihyrrä!

On sillä otsaa.

Hapannaama.

Joku on niiiiiin komea, oih ja voih!

...ja aina menossa jonnekin, vaikkei taluttaja oiskaan, huoh...

Profiilikuva.

Osa 2.

Joko riittäis taas?

Eiku ny oikeesti hei, paparazzi! Leikittäiskö välillä?

Se joku postaus takaperin mainitsemani loistava kirppislöytö on muuten tuo kuvissa vilahtava nahkainen puolikuristava panta, josta tuli maksettua naurettavat 4 euroa! :p Väri on joko musta tai sitten tummanruskea, paha sanoa varmuudella (vaikuttaa mustalta). Pannan valmistajasta ei ole mitään havaintoa, mutta se on jämäkkää laatua ja kestänyt moitteetta aiempaa käyttöä, uudesta pannasta kunto kun eroaa ainoastaan muutamien varmaankin edellisen omistajan turkinrapsuttelusessioista peräisin olevien kynnenjälkien verran. 

Parempaa (?) kuvaa pannasta. No jaa. :D

Niin paljon kuin me miehekkäistä niitti- ja ketjupannoista ollaankin tykätty, on tuo uusin panta niin kätevä ja helppokäyttöinen, että tällä hetkellä ei muihin virityksiin päin vilkuillakaan. Ei tarvitse sulkea ja availla solkia saati kirota ketjun katkomia kaulakarvoja. Kunhan vain metsästää sopivan kokoisen karvaisen pään, johon tuon virityksen sekunnissa sujauttaa! 

Täytyy ottaa asiaksi esitellä joskus koko muukin varustevalikoima, sillä allekirjoittanut on onnistunut haalimaan tuolle otukselle sen verran laajan hallintalaitekokoelman, että joku voisi luulla Karvahelvetissä asuvan parin muunkin koiran. "No mutku se oli niin hieno/halpa/kätevä/myytävänä eikä meillä ennestään semmosta ollu..." on monasti kuultu jonkun lähipiiriin kuuluvan kyseenalaistaessa oliko uusimmalle ostokselle sittenkään todellista tarvetta. Jep jep, hampsteri mikä hampsteri!

4 kommenttia:

  1. Samaa hamsterin vikaa minussakin. Koirien määrä voisi vaikka triplaantua ja silti ois ylimääräisiä hihnoja ja pantoja.. Puhumattakaan koirien leluista, vaatteista ja kaikesta mahdollisesta kamasta mitä nyt vaan voi kertyä. Ostin mm. ihan just Ilolle uuden oranssin hihnan ihan vaan siksi että kun tuli ostettua sille oranssimantteli niin pitäähän olla yhteen sopiva hihna?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii eihän niitä pieniäkään pantoja voi pois myydä, ku joskushan sitä kummiskin tulee taas uus pentu taloon ja on hyvä olla kaikki sille jo valmiina, hah! Meillä ei oo Carolle vaatteita, ku ei oo toistaiseks ollu mitään tarvetta, mut katotaanhan vaan, nii viimeistään ens talvena keksin kyl hyvän tekosyyn sille jotain lämmikettäki hommata, ainakin, jos tulee halvalla kirpparilla vastaan. Ja tottakai pitää olla mätsäävä hihna sun muut! ;D

      Poista
  2. Odotan edelleen innolla kuvaa lopuistakin pannoista:D
    Mulla oli tässä melkein koko talvi että ei tullut ostettua yhtään pantaa, mutta nyt sitten on kolme mittatilauspantaa tulossa :P Niin hyvät tarjoukset oli, että pakko sortua...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän vaiheessa nää suunnitelmat, mut joku kaunis päivä sitäki juttua pukkaa! :p

      Mitähän siitäki tulis, jos ite sortuisin mittatilauksiin, hui! Sehän ois loputon suo, ku sais ite päättää mitä haluaa - ja haluaishan sitä vaikka mitä. :D Ihan ku ei tota välineistöä tulis haalittua jo muutenkin kauheella vauhdilla, vaikkei ees yritä...

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)