keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Hyppy!

Caron juhannusmuisteloihin mars! Kepin viskelyn ohella energiaa kulutettiin myös pienen estehyppelyn merkeissä tuolla paikallisella koirakentällä. Esteet eivät ole tuolle koiruudelle mikään täysin uusi juttu eli niitä on testattu muutamia kertoja ennenkin, muttei mitenkään aktiivisesti. Nyt, kun se takajalkakin on viime (eli useamman kuukauden) aikaisen liikehdinnän perusteella terve (siis koiralla. Emännän jo ennestään kömpelö takajalka sen sijaan nyrjähti viime viikolla sen verran, että canicross-"treenit" ovat hetken aikaa jäissä ainakin sen juoksemisen osalta. Ja ei, se nyrjähdys EI sitten tapahtunut juhannuksena, vaan jo päiviä aiemmin. Mitä te siellä musta oikein luulette, hä?! ;) ), voisi ottaa tuota hyppelyä päiväohjelmaan hieman useammin. Caro nimittäin tykkää tosi paljon, kun saa oikein luvan kanssa loikkia. Toki hypitään vasta sillä matalimmalla mahdollisella esteellä ilman niitä lisälevyjä eikä liian montaa hyppyä kerrallaan, ettei otuksen väsyessä satu mitään haavereita.

Hyvin se aloittelijaksi hyppää kyllä, mitä nyt välillä meinaa ajautua hieman liian sivuun, keskeltä estettä kun se olisi kai viisainta hypätä. Pitää koittaa korjata tuo asia. Ainoastaan pari kertaa ovat takajalat levyyn kolahtaneet, mutta olen kehoittanut heti perään uuteen yritykseen, ettei jää ainakaan mitään kammoa. Eikä ole onneksi jäänytkään, eli uusi hyppykäsky otetaan aina ilolla - ei, riemulla! - vastaan, minkä jälkeen otus muistaa hypätessään hilata esteen yli jälleen sen peräosastonsakin. :p Oikeastaan voisin antaa kuvien puhua puolestaan, ne kun tuskin epäilyksen sijaa homman hauskuuden suhteen jättävät. Lisänä toki myös yleisiä hengailukuvia aattoillalta.


Eipä ole turkin kiillossa kitisemistä. Hamppuhiuksinen emäntä on "vähän" kade.


Noilla säillä kelpasi poseerata.


Epäilyttäviä hippejä on syytä pitää tarkasti silmällä, aina ja kaikkialla...


Mitäs sitte seuraavaks?


Hypittäiskö vaikka, jooko? Joo, hypitään! NYT NYT NYT!


Tarkkaa sihtaamista keppien väliin.


Isompi maha ois jo tiellä.


Hienostihan se venyy.


Kato mää tuun täältä taas!!!


Elä ny kielees kompastu, luppakorva.


Uudestaan! :D


6 kommenttia:

  1. Toinen niin tohkeissaan, ihania kuvia ja mistä
    oot tilannu säät?? Täällä sataa aina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, yleensä me täällä Oulussa kärsitään säiden puolesta etelään nähen, nii vissiin korvasivat ny kärsimykset noilla upeilla juhannussäillä. Tiistaista asti täällä ollu taas vaihtelevan harmaata ja vilposaa, eli juhannuksen myötä meni kesäaurinkokin. :p

      Poista
  2. Missäs tällainen kenttä on? En löytänyt tietoa pikaisella googletuksella tai ehkä en vain osannut... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmää halua paljastaa liian tarkasti missä me aina kohelletaan. Tulee pian ruuhkaa. ;D Mut eteläisessä Oulussa toi kenttä on, sen voin kertoa. Ja Sairaalanrinteen nurkilla on muuten toinen vastaava paikka. :p

      Poista
  3. Ai jaa. Mää katsos luulin, että niitä on vain yksi ja että se on ihan yleisessä tiedossa, vaikken mää sitä tiedäkään. ;) Mutta juu, ymmärrän. Ehkä me joskus vahingossa eksytään johonkin tuollaiseen paikkaan, ehkä ei. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ku on niitä taatusti enemmänkin, mulla ei itellä vaan oo tietoa ku kahesta tän kaupungin alueella. En oo ihan varma kuinka luvallista noilla kentillä on oikeasti hengailla, ku käsittääkseni ne on aina jonkun koiraseuran ylläpitämiä paikkoja (Lahessa ainakin ovat), nii en mielelläni senkään takia kauheesti paikkojen nimiä kehtaa huudella. :p

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)