tiistai 30. lokakuuta 2012

Elämää ilman eläimiä? Kiitos ei!

Blogi jäi suunnittelemattomalle tauolle meikäläisen piipahtaessa tuolla Etelä-Suomessa Onnia, Leoa ja Leeviä rapsuttelemassa. :) Elukkakuvia tuli otettua reissun päällä tosi maltillisesti, mutta muutamia ajattelin silti blogiin joku päivä laitella, kun tässä nyt ehtisi vaan, on meinaan kaikenlaista kiirusta ja ohjelmaa tällekin viikolle jo kertynyt.

Oman lauman eläimet jäivät reissun ajaksi Ouluun isännän hermoja venyttämään ja ihan hyvinhän nuo keskenään ilmeisesti pärjäsivät, vaikkei pirttihirmu ollutkaan porukalle kuria pitämässä. Sen sijaan ite pirttihirmu oli varsinkin ne ekat reissupäivät aivan täysin hätää kärsimässä, sitä koiraa kun ei tuttuun tapaan jaloissa pyörinytkään. Kyseessä oli tosiaan ihan eka kerta, kun en Caroa mukaan etelään ottanut, ja sen verran outoa elo ilman riehuapinaa oli, ettei vastaava kyllä kovin äkkiä toistu. :D Ei ole koiraton elämä meikäläistä varten, se tuli nyt viimein todistettua aivan kuin asiasta olisi pienintäkään epäilystä aiemminkaan ollut, heh!

Tähän loppuun muutamia kuvia parin viikon takaiselta kohtalaisen kuravoittoiselta päiväpeuhulenkiltä. Tarkoitus oli julkaista nämä jo tuoreeltaan, mutta jäipäs vaan sekin tekemättä. Melkoisen talviturkin on otus muuten reissuni aikana itelleen kasvattanut, ja erityisesti kaulakarvoissa on tapahtunut huomattavaa tuuhentumista yhden hassun viikon kuluessa. Tämän postauksen "kesäkauluri" on siis enää muisto vain samoin kuin muuten tuo ankean lumeton maisemakin. :)
















2 kommenttia:

  1. On se vaa NIIN kaunis, mut ei kuiteskaa kissoi voita. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en sano tähän mitään. Paitsi sen, etten sano mitään, köh... :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)