11 kysymystä

Saatiin jo tuossa hyvä tovi sitten Sakulta (kiitos!) tosi monissa koirablogeissa kiertänyt haaste, johon olen tässä pikkuhiljaa vastaillut ja nyt urakka on viimein valmis! :) Tehtävänanto kuuluu seuraavasti:

Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen.

Tässäpä meidän blogiin pätkähtäneet kysymykset vastauksineen. En nyt haasta muita, koska tämä juttu on kiertänyt vikkelään ympäri Blogistanian elukkaosastoa enkä rehellisyyden nimissä nyt oikein ehtisikään tuohon muiden haastamispuoleen kunnolla paneutua. Pahoittelen! Kuvituskuvat ovat peräisin lähes prikulleen vuoden takaa.

1. Mikä on oma rotusi ja miksi juuri ko. rotu, eikä jotain melkein samanlaista?

Perheessämme oli jo syntyessäni saksanpaimenkoira ja niiden parissa tuli sitten kasvettuakin (asuivat  tosin isäni luona vanhempieni laitettua ns. "lusikat jakoon", mutta kummiskin), joten ihan kakarasta asti oli selvää, että "sitten isona" täytyy hommata täysin oma. Ei sitä osaa sen paremmin selittää. Tunnejuttuja eli sen vaan tietää eikä mistään muusta rodusta ole sitä paikkaa sydämessä viemään, vaikka paljon hienoja ja kiinnostavia rotuja maailmassa onkin. :)

2. Millä perusteilla valitsit itsellesi nyt sinulla olevat koirat?

Rodun perusteella, ehheh. ;) Jos muita syitä on listattava, tahdoin itelleni aina innokkaan lenkkikaverin, joka ei säänvaihteluja pelkää ja noin muutenkin on, noh, rakkaimmaksi kokemani rotunsa omainen. Caron valinta osui meidän kohdalla nappiin, sen olen ilokseni huomannut, mutta jos esim. edesmennyt Sisu olisi kohdallemme ekana omana koirana osunut, niin... Noh, ei mennä siihen sen tarkemmin kuin että Sisun luonne yhdistettynä lähiöelämään ja ekaa koiraansa kouluttavaan pariskuntaan olisi taannut meille näkyvän paikan lööppijulkkiksina eikä todellakaan missään hyvässä mielessä. x)

3. Sanotaan, että millainen koira, sellainen emäntä. Mitä samoja ominaisuuksia sinussa ja koirassasi on?

Ollaan kumpainenkin sellaista "tehään ensin, aatellaan sitten" -tyyppistä sakkia, eli aina ei järki päätä pakota ja kolhuja tulee (meille fyysisiä, muille henkisiä...) muttei haittaa, kunhan vaan on hauskaa ja jännää. :D Joissain asioissa ollaan uutta kohtaan aika epäluuloisia, mutta kun tutustutaan ja todetaan uudet tyypit tai asiat "hyviksiksi", kaikki on enemmän kuin ok ja meistä saa tosi hyviä & uskollisia kamuja - ainakin omasta mielestämme siis. ;)

4. Mikä on seuraava tavoitteenne koirasi kanssa?

Meidän tavoitteemme liittyvät edelleen ihan normaaliin arkeen eli lähinnä hihnakäytöksen hiomiseen eli vetämisen ja vieraille koirille rähinöimisen vähentämiseen. En jaksa tajuta miten noiden ongelmien selättäminen voikin olla niin hankalaa, vaikka yhtä sun toista muiden hyväksi kokemaa on koitettu pidemmän kaavan mukaan! Jotain me ollaan isännän kanssa sössitty oikein huolella, sillä penikkana otuksemme oli lähes hämmentävän rento, rauhallinen ja avoin. Yksi iso tekijä on varmasti se moneen kertaan manattu nirsous eli meiltä puuttuu se tilanteessa kuin tilanteessa varmuudella toimiva namipalkka. Tuolle koiralle tarpeeksi hyvää namia maailmassa tuskin onkaan, huoh, ja vastaavasti lelun käyttäminen korvikkeena ei todellakaan ole mikään ongelmatilanteissa koiraa rauhoittava tekijä. Mutta me jatketaan noiden juttujen kanssa vääntämistä vaikka maailman tappiin asti, ellei sitten sitä ennen muuteta jonnekin korpeen, missä moiset jutut eivät ole enää ongelmia laisinkaan. Korpeen me halutaan kyllä joka tapauksessa, vaikka tuosta koirasta kasvaisikin oikea mallikansalainen, eipä sillä. :p

5. Miksi tavoittelette edellä mainittua asiaa? (kysymyksen 4 vastausta)

Arki olisi kummasti helpompaa, jos hihnalenkit sujuisivat nykyistä asiallisemmin, koska asutaan kuitenkin aika vilkkaalla alueella eikä ainakaan vielä ihan lähiaikoina olla minnekään korpeen muuttamassa, vaikka moinen asuinympäristö tulevaisuuden haaveissa vahvasti siinteleekin.

6. Suurin ongelmanne koirasi kanssa?

Omistaja(t). :D Koira on tosi oppivainen, kehityskelpoinen ja muutenkin mainio otus, mutta omistajilla ottaa aikansa päästä sisälle koiran koulutuksen saloihin etenkin, kun koiraa on vaikea kouluttaa nameilla sen jo mainitun nirsouden vuoksi ja ne lelulla palkitsemiset eivät toimi tilanteissa, joissa pyritään rauhallisuuteen. Ja kun kysyy neuvoja kokeneemmilta kouluttajilta, "kaikki" ovat sormi suussa tuon nirsouden kanssa, koska noh, eihän heillä ole sellaisista koirista mitään kokemusta. :D Onneksi kaikkeen amatöörimäiseen sössimiseen sun muihin mahdollisiin ylläreihin tuli varauduttua henkisesti jo ennen koiran hankintaa eli hyvillä mielin ollaan eikä koiraa syytetä omistajan osaamattomuudesta (no eipä vissiin...). "Kantapään kautta opitaan" voisi aivan hyvin olla mottomme, haha! Aivan älyttömän paljon ollaan omistajina tässä vajaan kolmen vuoden aikana jo opittukin ja milloin ikinä seuraava koira talouteen asteleekaan, osataan toimia sen kanssa jo aivan toisin kuin tämän nykyisen kohdalla. Caro-paran kohtaloksi koitui rooli epäonnisena harjoituskappaleena, voi raasua...

7. Koirasi paras ominaisuus?

Saksanpaimenkoiramaisuus. Rotua vähemmän tunteville ja omiin kokemuksiini perustuen sanoisin, että moinen termi pitää sisällään koiran, joka on:

- elämäniloinen

- huumorintajuinen

- energinen

- aina valmis toimintaan

- leikkisä

- laumaansa kiintynyt

- erilaisiin oloihin sopeutuvainen

- sopivalla tavalla "hällä väliä" -tyyppiä

Tiivistettynä Caron kanssa pärjää ihan missä vain (jopa niillä hihnalenkeillä). Toki se voi olla kokemattomuuttaan hirmuinen höntylä ensi alkuun, mutta rauhoittuu ja sopeutuu kyllä paikkaan kuin paikkaan saamatta uusista kokemuksista mitään pysyviä traumoja. Sitä arvostan ihan hirmuisesti. Ja kun isäntä tuossa jokin aika sitten poraili reikää betoniseinään, istui koira asiasta kiinnostuneena ihan siinä vieressä, vaikka meikäläinen piteli toisessa huoneessa ahdistuneena korviaan. :p Ei paljon poikaa moinen ääni hetkauttanut, vaikkei tuttu juttu ollutkaan.

8. Millaista koiraa et ikinä haluaisi omistaa?

Mitä lelukoiramaisempi, lyttykuonoisempi ja/tai turkinhuoltovaatimuksiltaan suuritöisempi, sitä vähemmän rotua omakseni koen. Keskikokoa pienemmistä roduista voisin harkita vain muutamaa. Papillonhan meillä on ollutkin ja sen kanssa kyllä kävi nopeasti selväksi, että ei ole mun tyyppinen koirani sellainen (rotu olikin äitini valinta ja täysin äitin mussukkahan siitä sitten tulikin. :p). Iskän luona paimenien lisukkeena oli sitten mäyris ja vaikka siitä persoonana tykkäsin, niin omaksi tuskin senkään rotuista ottaisin, koska mäyrikset ovat "vähän" liian täynnä draamaa omaan makuuni.

Ja jos luonteen puolesta puhutaan, en ikipäivänä tahtoisi itelleni koiraa, joka pyrkisi fyysisesti vahingoittamaan ihmisiä tai eläimiä. Ihan jo pelkkä äkäinen näykkiminen riittää täyttämään nuo kriteerit (mutta toisaalta tuohan nyt on useimmiten lähinnä koulutuksellinen kysymys kuten monet muutkin "ikävät luonteenpiirteet", että sinällään vähän turha lisäys).

9. Mikä on parasta, mitä olet yhdessä koirasi kanssa kokenut?

Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa "parasta" asiaa tai tapahtumaa. Parasta noin yleisesti ottaen ovat kai ne hetket, kun kuljetaan yhdessä jossain tuolla luonnossa koiran saadessa juoksennella (tai uida, heh!) vapaana ja kumpainenkin nauttii täysin siemauksin kiireettömästä ajasta yhdessä. Tulee sellainen olo että "jes, mulla on kyllä maailman paras koira!" Ja onhan se, mulle. :)

10. Miksi sinulla on uros/narttu?

Tämä juontaa taas juurensa suoraan lapsuudestani. Suurin osa perheemme koirista (pääasiassa saksanpaimenkoiria) oli uroksia ja vaikka narttujakin sekaan mahtui, niistä harvoin tuli meikäläiselle niin läheisiä kuin uroksista. Uroksissa vaan on aina ollut enemmän "sitä jotain", mistä tykkään, niin ulkonäöllisesti kuin luonteenkin puolesta. Onhan ne monesti aika luupäitä, mutta niinpä olen itekin, eli ihmekös tuo, jos luupäillä synkkaa. :p

11. Voisitko kuvitella ottavasi koiran vastakkaista sukupuolta, kuin mitä sinulla nyt on? Miksi?

Onhan tuota tullut mietiskeltyä toisinaan enkä voi sanoa ehdottomasti kieltäytyväni ajatuksesta ottaa narttua, mutta luulenpa, ettei moista ihan heti kuitenkaan tapahdu. Narttujen ailahtelevaisemmat mielialat ovat yksi syy (en kestä ihmisnarttujenkaan ailahtelevaisuuksia, koska vain mulla itelläni on oikeus sellaisiin, hih! Jos ihan vakavasti puhutaan, niin ihan myös tuolla ihmiskaveripuolella tulen helpommin urospuolisten kanssa juttuun, joten liekö samoista syistä sama pätee sitten koiriinkin) ja juoksut sitten toinen, eli niiden kanssa en jaksaisi puljailla. Pitäisi sitten leikkauttaa, jos nartun ottaisin. Periaatteessa koiran sukupuolella ei ole kuitenkaan ole niin suurta väliä, mutta koska urokset jostain mystisestä syystä mua enemmän kiehtovat, tulen erittäin todennäköisesti päätymään urokseen myös seuraavaa koiraa hankkiessani.

Huh, olipahan urakka, mutta kiva sellainen. :p Näitä lisää!