Luu

Joku tuo niille lahjaksi luun. Isojen poikien luun. Se lojuu lattialla monta päivää ilman, että ketään oikein jaksaa hetkauttaa. Sitten yhtenä päivänä kylään saapuu vierailija, jota vähän kiinnostaa. Ei paljon, mutta juuri sen verran, että kohta alkaa niitä lahjan saajiakin kiinnostaa. Erityisesti sitä suurinta ja mahtavinta, joka omistaa omasta mielestään KAIKEN ja joka myöskin hoksaa, että luun sisällä on jotain sellaista, mihin hampaat uppoavat kovaa päällystä herkemmin. Eipä siinä jää muille lopulta muuta kuin sivustakatselijan rooli. Jos muuta yrittävät, palauttaa vakuuttava murina nuo korvan juuressa jupisijat vikkelästi muualle jupisemaan. Syöminen, se on vakava asia.

PS. Ja kyllä, aivan oikein: Onnin turkkia on "pikkuisen" trimmattu. "Surrurrur", sanoi trimmauskone ja teki borzoista venähtäneen saksanseisojan. Tai jotain. Siinäpä sitä on taas vastaantulijoilla ihmettelemistä kerrakseen, että mikäs hiivatin mutantti se nyt tuokin taas luulee olevansa.